Sökövintin kennelin kotisivut on nyt jonkin aikaa "huilimassa" tai sanotaanko, että päivittäjä huilii, koska ei jaksa eikä aika riitä joka ilta putsailla tämän ikävän hakkerin tekosia kotisivuillamme.
Sivumme on joutunut tällä viikolla jo 4 kertaa hakkeroinnin kohteeksi ja puolen vuoden sisällä jo viides kerta! Viimeinen hyökkäys tapahtui tänä aamuna klo 08:10.
Se mikä tästä tekee "jännittävän" on se, että tämä "uusi ystävämme" yrittää tuhota sivuiltamme tiettyjä sivuja. Välillä on ollut tällä ystävällämme kiirus, koska jälki on todella suttuista, eli heti näkee, että sivuille on hyökätty.
Viimeisin hyökkäys tänä aamuna oli tehty jo aikas ammattitaidolla, koska sivut toimivat normaalisti, eikä päällisin puolin sivuilla näkynyt merkkiäkään hyökkäyksestä, mutta meikäläisellä on tämän viikon aikana silmä sen verran kehittynyt, että huomasin heti hyökkäyksen taas tapahtuneen.
Nyt on kotisivuista jätetty palvelimelle ainoastaan index-sivu ja sekin "riisuttuna", joten odotan riittääkö hakkerilla mielenkiintoa hyökkäillä tälle sivulle.
Mutta onneksi jokaisesta hyökkäyksestä jää ns. jälki tuonne palomuurin juureen ja palvelimelle, eli tuon tunkeutujan IP osoite on siellä tiedossa, samoin Saunalahdella. Tämä IP osoite on selvitettävissä ja tämä tulee johtamaan siihen, että tästä IP osoitteesta tullaan tekemään ilmoitus poliisille, mikäli osoite johtaa Suomeen.
Hakkerin hyökkäykset:
- 18.10.2009 klo 02:22
- 18.10.2009 klo 22:37
- 19.10.2009 klo 16:56
- Asiasta tehty rikosilmoitus 19.10.2009
- Kotisivut siirretty takaisin palvelimelle 20.10.2009
2 kommenttia:
Kovasti duunia ja selvittelyä oot Siskoseni tehnyt kotisivujen eteen ja on todella hieno homma, että sait ne taas toimimaan. Rikospoliisi jatkaa sitä muuta selvittelyä ja toivotaan, että "ystävämme" saadaan aikanaan kiinni sekä vastuuseen tekosistaan!!!
jollain ei sit oo ollut muuta tekemistä ku kiusata teitä :(...toivottavasti saadaan vastuuseen
Lähetä kommentti