No, niin nyt on viikko tyttöjen kanssa eletty tämän Tonyn Amerikan tuonti pojan Sedun kanssa ja voin sanoa, että "ihanaa" on ollut.
Taitaa olla Tony ja Wanda ainoita tässä perheessä, joka Sedua ymmärtää. Wanda jaksaa leikkiä ja riekkua tuon "ikiliikkujan" kanssa uskomattoman paljon. Välillä ihan hirvittää katsoa niiden leikkejä. Sedu kun ottaa tuohon valtavaan kitaansa koko Wandan takareiden tai muuten vaan pitää suussaan Wandan lantiota. Meno on välillä tosi kovaa ja vauhtiakin tuolla kaverilla näyttää olevan tai ainakin hyvin pysyy kyydissä, kun Wandan kanssa painelevat menemään pitkin kämppää.
Meikäläisen makuuhuone on muuttunut koirien vanhainkodiksi. Sissi haluaa olla välillä rauhassa, samoin Exo ja tuntuu välillä, että tuo vanhainkoti olisi meikäläisellekkin ainoa paikka missä saapi olla rauhassa tältä täystuholta.
Päivät tytöt viettää eritilassa, kuin Sedu, koska kukaan ei jaksa Sedun loputonta leikkimistä, se kun ei tunnu väsyvän millään.
Seduhan oli jo 5,5 kuukautta vanha kun se Suomeen saapui ja asunut koko ajan ulkona muiden koirien kanssa, eli miten asutaan ja käyttäydytään ihmisten kodissa, ei tällä pojalla ollut eikä ole vielä mitään tajua. Tarpeet tulee silloin tällöin ulos, mutta sisälle myös.
Suomen kieltä se ei oikein ota oppiakseen, no taitaapi olla, että EI sanaa tulee käytettyä suurimmaksi osaksi ja se pikkuhiljaa näyttää menevän jakeluun.
Kotona ei voi mitään pitää alle puolentoista metrin, kaiken minkä se onnistuu ottamaan, silputaan pieniksi palasiksi. Sunnuntaina olin tietokoneella, kun kuulin kolinaa ja sieltä Sedu poika tuli olohuoneeseen suussaan keittiön tuoli, että silleen, sisustajan lahjoilla varustettu koira.
Kaikki tyttöjen karvalelut on nyljetty ja ne mistä voi vielä jotain korjaamalla saada on kirjahyllyn päällä odottamassa aikaa, kun Sedu ei enään asu täällä.
Ja kaiken tämän kruunaa Sedun yliseksuaalisuus. Se saattaa muuten vaan olla sohvalla takajalat lattialla ja katsella ikkunasta tähtiä ja peppu heiluu. Tuo peppu heiluu pelkästään tyttöjen ohi kävellessä ja jopa minä saan tämän kaverin takamuksen keikkumaan ohimennessäni. Onneksi poika on vielä niin nuori, ettei vielä päästele muuta kuin ilmaa, koska muuten kaikki paikat sohvia myöten olisi kuorutettu herran eritteillä. Tästä vielä puuttuu se, että tämä rotu olisi koulaava rotu, sehän kruunaisi kaiken, kun se päätään ravistamalla levittelisi kuolaansa ympäri seiniä ja kattoja ... suorastaan odotan tätäkin ihanuutta.
Sänkyyn ei Sedulla ole asiaa, koska tyynyt ja täkit saa herran hormoonit hyrräämään siihen malliin, että taas lanteet keikkuu. Yhtenä iltana kuuntelin sängyssä, kun Tony oli ottanut sen viereensä nukkumaan ja 15 minuuttia se jaksoi komentaa ja katsoa sen jumppaamista, sitten kävi ovi ja Sedu siirtyi nukkumaan muualle. No, tuo seksuaalisuus on "pikkasen" rauhottunut viikon aikana, joten ehkä se oli vaan joku vaihe sen elämässä.
Tuntuu ettei toi nuori herra ymmärrä edes koirien kieltä. Se ei ota kuuleviin korviin tyttöjen murinoita, se heiluttaa vaan häntäänsä. Siis se on aivan uskomaton tapaus.
Tänään käydessäni eläinkaupassa hakemassa luita ja muita herkkuja koirille, kysyin myyjältä oliko olemassa mitään sellaisia leluja, jotka kestää Piteillä ja sain vastaukseksi ettei ole. Myyjä kertoi, että yleensä Piteillä pidetään leluina auton renkaita. No sellainenhan pitää tottakai hankkia olohuoneeseen.
Kotimme muistuttaa tällä hetkellä navettaa ja ei tule mieleenkään laittaa tänne mitään joulukoristusta. Koristeluista ja tuoksuista, vaikka ei niin jouluisista pitää huolen tämä nuorimies. Näin ihqua meillä täällä Kannelmäessä, tervetuloa vaan kylään ;-)