sunnuntai 20. syyskuuta 2009

Juoksukuninkuus 2009

Lauantaina 19.9. juostiin Tuomarinkartanon radalla Juoksukuninkuus 2009 ja Juoksukunkku 2009 sekä sijoituskilpailut.

CD-Ewanda "Wanda" starttasi tämän kauden ensimmäisen ratakisan 280 m sijoituslähdössä sijoittuen toiseksi ajalla 18,80. Kilpailun tulokset löytyvät täältä.

Seuraava koitos on HVK:n maastokilpailut 27.9. Tuomarinkartanon pellolla. Tarkoitus ei alunperin ollut Wandaan maastoihin ilmoittaa, eikä sillä ollut edes maastokirjaa, mutta "ihanat" miehet (Hepe & Peke) järjestivät kaikki saman illan aikana ja ei siinä sitten muuta, kun Wanda maastoihin kilpailemaan. No, käydään kokeilemassa.

Team-race kilpailuun 3.10. olisi Wandan tarkoitus mennä sijoituslähtöön, mutta matka vielä avoin.

Parin viikon päästä on kilpailukausi sitten ohi ja talvirientoja olisi taas suunnitteilla, mutta niistä sitten lisää, kunhan kaikki varmistuu. Tänä talvena "riekutaan" pienemmällä porukalla koska "vanhempipolvi" osaa jo kaikki nämä temput, eli tänä talvena keskitytään näihin tuoreimpiin pentueisiin ja pentuihin.

Kuukausi ja sitten meidän lauma kasvaa väliaikaisesti yhdellä urospuolisella koiralla. Tämä uusin tulokas tulee Amerikan maalta ja on rodultaan Amerikan Pitbullterrier (kuulemma aito sellainen). Tämä poikani Tonyn uusi "helppo rotu" ei sentään jää asumaan meidän kanssa, vaan Tony ja Don Sedu muuttavat omaan kotiinsa, jossain vaiheessa, mutta aluksi tyttöni joutuvat jakamaan kotinsa tämän mustan "pikku ukon" kanssa.
Aika näyttää miten yhteiselo sujuu ...

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Vau, upea juoksu Wandalta! Onnittelut!

Salla

Unknown kirjoitti...

Kiittikset Salla, et sitten onnitellut meitä uudesta perheenjäsenestä ;-).

Todella upean juoksun teki samassa lähdössä juossut ja ekaksi tullut Jewgenistajan Poppa-Konsti. Tämä tyttö kipitti vaatimattomat 18,21.

Anonyymi kirjoitti...

onnea w ja treenari hienosta juoksusta!ja onnea tonylle aivan IHQsta pikku ukosta! :)

Anonyymi kirjoitti...

Onnittelut myös uudesta perheenjäsenestä :)! Siellä Kantsussa liikkuu ainakin yksi toinenkin am. pitti (tosin aitoudesta ei omistaja ollut varma, koska se oli tuotu jostain Puolasta tms). Oli hurjan näköinen tapaus jo 4 kk ikäisenä.

Salla

Anonyymi kirjoitti...

Jep onnea Wandalle, ja terkkuja Tonylle hienosta rodun valinnasta.

Jukka

Anonyymi kirjoitti...

Onnittelut Wandalle ja mietin tässä pikku ukon kuvaa katsellessani että näinköhän se Tonyn mukaan pääsee kun se valloittaa talon naisväen ;-))

Anonyymi kirjoitti...

Täällä se Mamma juoruilee! :D

Joo kantsussa liikkuu ainakin sellanen vaalean beige (buckskin) värinen 'pitti', tai siis kyseessä on Amstaffi, en tiedä tarkoitatko Salla sitä?

Tony

Anonyymi kirjoitti...

Joko pikkumies on kotiutunut?

Se mun näkemä on Jäden värinen ja sillä on typistyt korvat. Kulkee keski-ikäisen naisen kanssa ja toisinaan porukassa mukana bullterrieri.

Salla

Anonyymi kirjoitti...

Okei.
Ei oo sattunu silmään kyseistä möllikkää. :-)

Mutta eiköhän tuu törmättyä ku Sedun kanssa lähtee kuljeksimaan!

Tony