perjantai 27. elokuuta 2010

In Memoriam ..

Sökövintin CD-Ewanda (25.05.2007-26.08.2010).

Illalla syntyi ulkona tappelu Wandalle ja Sissille oikeista luista, seurauksin että Sissi makaa vieressäni kaula ja niska tikattuna, vielä narkoosissa.

Wanda nukkui ikiuneen Saaren eläinklinikalla klo 23:26.

Hyvästi rakas Wanda ...

Elämäni kamalin torstai ...

Tilanne täällä kotona on edelleen huolestuttava Sissin kohdalla. Sissi menetti niin paljon verta, että on vieläkin todella heikkona. Jouduimme eilen illalla odottamaan yli tunnin eläinlääkärin saapumista ja Sissin kaulassa olleet 2 isoa reikää pulppusi verta. Pelkäsin sen kuolevan syliini autoon. Sain veren tulon lakkaamaan, mutta verta ehti valua ennen tätä todella paljon.

Nyt illalla sain nakin sisällä Sissin ottamaan lääkkeensä ja päälle suostui syömään jo vähän ruokaa. Seisoa se ei jaksa ja käveleminen on hoipertelua ja nurin meinaa mennä, mutta toivoa on, koska ruoka jo maistui.

Toivon sydämmestäni, että saan pitää tämän mummo koirani vielä pitkään luonani. Omat tunteeni heittelee laidasta laitaan, väsyttää, itkettää. Työpäivä valvotun yön jälkeen oli todellakin työtä. Työtä pitää itsensä kasassa.

Eilinen ilta ja yö olivat elämäni kamalimmat ja jouduin tekemään ikäviä päätöksiä, mutta olen sen velkaa omille vanhoille koirilleni. He ovat ansainneet sen, että he saavat viettää hyvän ja rauhallisen vanhuuden kanssani.

Kiitos Teille ihanat ihmiset osanotoista.

Tilanne 31.8.

Netti yhteys tökkii kotona, joten kaikki päivitykset tekemättä. Onneksi sentään pääsee tämän blogin päivittämään työmaalta.

Sissin tila on parantunut päivä päivältä paremmaksi. Sunnuntaina poistin dreenit sen niskasta. Hyvin on lähtenyt parantumaan "jäljetkin", ei minkäänlaista turvotusta kaulan alueella. Eilisestä lähtien ei ole Sissille oikein ruoka maistunut, joten se nyt tuottaa pientä ongelmaa keksiä mummolle sellaiset ateriat, että saisi sen syömään. Ulkoilut tapahtuvat jo omin jaloin. Antibiootti kuuri loppuu sunnuntaina, samoin tuolloin poistan siltä tikit. Eli parempaan suuntaan ollaan menossa!

23 kommenttia:

Sökövintin CS-Cobra "Hemmo" ja Sökövintin EB-Farfán ''Faro'' kirjoitti...

Ei voi olla totta... Osanottomme suureen suruun!!!
Ekku, Teija, Sebu ja Tatu.

FoxiFox kirjoitti...

Voimia Sicco sinulle suruusi ja Daisylle paranemiseen!!!

- Markkis, Bjacke ja koiruudet

Anonyymi kirjoitti...

Kauhea tapaus, otan osaa. Pikaista paranemista Sissi-mammalle.
Lea ja Ville

Anita kirjoitti...

Voi hyvä tavaton mikä tragedia. Jaksamista Sinulle ja lämmin osanottomme.

Anita ja pojat

Unknown kirjoitti...

Lämpimät osanotot, todella surullinen uutinen. T. Jaska, Paula Eikka & kuonot

Sari Mastromarino kirjoitti...

Otamme osaa suruun ja voimia tulevaan.

t. Sari, Adam sekä Lexa, Matti ja Lordi

Anonyymi kirjoitti...

Lämmin osanotto meiltäkin ja voimia suureen suruunne. Iso halaus emännälle ja Daisylle!

Salla, Ami & Enne

Anonyymi kirjoitti...

Ósanotto suuren suruun, järkyttävä uutinen. Daisylle paljon voimia paranemiseen sekä halaus suruun!
Kikka ja koirat

Mari kirjoitti...

Osanotto suruun ja voimia koko perheelle Kellokosken Kääriäisiltä

Dream Begins kirjoitti...

No olipas uutinen... ihan sanaton...

Suuren suuri osanotto ja halaus Marjaana!

Toiv. Laura & Pasi

Anonyymi kirjoitti...

Surullinen uutinen. Sissille voimia paranemiseen!
Katri,Markus &Wilson

Tanja kirjoitti...

Voi, miten surullinen uutinen!
Osanottoni kaikille teille kaipaamaan jääneille!

Unknown kirjoitti...

Voi miten ikäviä uutisia. Otan osaa! Päivi

Unknown kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...

Voi Marjaana! Ei tahdo löytyä sanoja... Lohdutushalit ja voimia teille kaikille. Mummelille tsemppiä toipumiseen ja Wandalle levollisia unia toivottaa sisko ja me muut.

K & zoo

Anonyymi kirjoitti...

Voi ei !

Voimia ja Isot Voimahalistukset !!!!

Merja, Jopi ja koiruudet

Anonyymi kirjoitti...

Rautaiselle Sissi-emolle voimia toipumiseen!
Halaukset kaiken surun keskelle, elämä on joskus liian julmaa...

Pia& Aki +muu pesue

Anonyymi kirjoitti...

Kauhea tapaus, osanottoni suureen suruusi! Varmasti aivan hirveä tilanne!
Jaana ja Sopiscot

supi kirjoitti...

Lämmin osanotto meiltä kaikilta. En löydä sanoja sille miten pahalta tuntui puolestasi (ja tuntuu vieläkin) kun selvisi tämä onnettomuus.

Sissille pikaista paranemista, Wandalle hyvää matkaa ja hirveästi tsemppiä ja voimia sinulle. Arvostamme sitä tärkeää työtä mitä teet lajin eteen ja jaksamistasi tänäänkin Kartanolla.

t. Illusia ja Suvi & rimppakintut

Johanna kirjoitti...

Osanottomme ja paljon voimia jaksamiseen, todella ikävä tapaus :(

Johanna, Eki, Dino & Viva

Anonyymi kirjoitti...

Osanottoni suruun! Voimia ja jaksamista!
Siret ja koiruudet

Anonyymi kirjoitti...

Mahtavaa että Daisy on alkanut parantumaan! Nirsolle tyttärelleen uppoaa hyvin mm. tällainen pöperö:
- riisiä
- raakaa jauhelihaa
- vähän öljyä/keltuaista
- raejuustoa, jos löytyy
- jotain kasvista hyvin keitettynä

Anonyymi kirjoitti...

Voi Marjaan!
Syvä osanotto myös meiltä.
Voimia ja ISO halaus.
Anne, Bella ja pennut