Tällä hetkellä tutkimukseen on osallistunut 310 kpl whippettejä, joista narttuja 167 kpl ja uroksia 143 kpl. Olen tänään saanut lisätietoa määristä ja "sairauksista". "Sairauksien" lukumääriä katsoessani, tuli vaan mieleeni, että onkohan kaikki muistanut ilmoittaa uroksestaan, jos se on ollut esim. kivesvikainen. Omista kasvateistamme olemme tiedot antaneet, mutta jos nyt joku ei ole tätä tietoa vielä ilmoittanut tutkimusryhmälle, niin sen voi tehdä vielä jälkikäteen tutkimusryhmän kotisivuilta ladatavalla lomakkeella.
Tutkimuksia ruvetaan tekemään vasta, kun näytteitä on saatu vähintään tuo 20 kpl/sairaus/rotu. Lainatakseni Hannes Lohea:
"Kun nuo on kasassa seuraa geeninpaikannus vaihe eli otetaan 20 epileptikkoa ja saman verran terveitä koiria, genotyypataan ne mikrosiruilla ja katsotaan saatiinko geeni(t) paikannettua johonkin koiran 38 kromosomista. Jos onnistuu, tiedämme jo aika tarkkaan missä päin koiran perimää epigeeni sijaitsee ja ryhdymme sitten tutkimaan tarkemmin tuota määritettyä aluetta geenivirheen löytämiseksi. Siinä vaiheessa olisi hyvä olla taas lisänäytteitä".
Nyt on tilanne se, että tutkimusryhmällä on epilepsiaa sairastavista whippeteistä 13 näytettä ja tarvitaan vähintään 20 kpl, eli vielä 7 näytettä puuttuu.
Paljon on kasvattejamme ja kasvattiemme sukutauluissa olevia koiria (lista) verinäytteen tutkimukseen antanut ja siitä SUURI kiitos koirien omistajille.
Saamme tutkimusryhmältä näytteidenottoa varten kaikki neulat ja putket sekä olemme saaneet myös luvan toimittaa niitä ulkomaille kauttamme. Mikäli olet kiinnostunut antamaan koirasi näytteen tutkimukseen se onnistuu myös kauttamme. Olemme järjestäneet ja järjestämme silloin tällöin näytteenotto tilaisuuksia, joissa on toiminut näytteenottajana Kati Roine, josta vielä ISO kiitos tätäkin kautta Katille!
Sitten tietoa muualta maailmalta ...
Belgialainen kasvattaja ystävämme Antoinette Wiwenes (kennel Oochigea's) on myös lähtenyt whippeteineen mukaan tähän tutkimukseen ja näytteet ovat saapuneet tutkimusryhmälle. Antoinette yrittää saada myös muita Belgialaisia koiria mukaan tutkimukseen.
Uusin kontaktimme on Amerikan maa ja siellä eräät tahot ja tarkoitus olisi saada näytteitä myös sieltä, mutta raportoin näistä sitten, kun kaikki asiat selviää, että onko siellä halukkuutta lähteä mukaan tutkimukseen.
Olen jo aikaisemmin infonnut Saksalaisesta työryhmästä, johon kuuluu vastuuntuntoisia kasvattajia ja -harrastajia, jotka ovat toimittaneet näytteitä myös tähän tutkimukseen. Heillä on myös omat kotisivut Epilepsie beim Whippet.
Eli paljon on tekeillä tämän tutkimuksen eteenpäin viemiseksi ja paljon on vielä tekemistä, mutta hyvän asian eteen kannattaakin tehdä töitä!
Sitten tähän loppuun vielä tiedoksi kaikille, jotka eivät sunnuntaina 25.1. klo 21.15 nähneet TV ykköseltä tullutta dokumenttiohjelmaa Sairaaksi jalostettu. Tämä ohjelma tulee uusintana lauantaina 31.1. päivällä.
3 kommenttia:
Moi Marjaana!
Tein äsken omaan blogiini linkkivinkin tänne tärkeästä aiheesta ja kiinnostuneille lisätiedon antamiseksi!
Kiitos,
Anita :)
Hello Anita,
Ja kiitos vielä tätäkin kautta, että lähdit mukaan tutkimukseen!
Olen useasti yhteydessä tutkimusryhmään ja saan sieltä tilanne tietoa ja päivitän niitä tänne.
Linkkivinkki varmaan kannattaa tehdä niin, että on avannut aiheen Geenitutkimus, niin silloin näytölle tulee ainoastaan siihen liittyvät kirjoitukset, ettei tietoa haluava joudu etsimään sitä tietoa, koska tämä meikäläisen blogi elää niin kiivasta tahtia ;-)
Kiitos itsellesi,
Marjaana ;-)
Moikka Marjaana,
Minä laitoin myöskin linkin geenitutkimus-aiheeseesi omaan blogiini (jossa kerron myös ko. aiheesta) ja muutenkin terveysasioista olisi tarkoitus kirjoitella jatkossa... Jaetaan yhdessä hyvää ja hyödyllistä tietoa! Pienistä puroista se lähtee! :)
Kirsi ja whippettytöt :)
Lähetä kommentti